Motarilla Sundsvallista Tukholmaan

4.9.2011

Sundsvalls Golfklubb
Viheriö 18

Terveiset E4 moottoritieltä. Takana on neljän yön reissu Sundsvallissa ja Nordea Tourin osakilpailu.
Sundsvall Golfklubilla pelattu Norrporten Ladies Open oli jälleen hyvin järjestetty kilpailu. Tiistaina aamulla saavuttiin
Tukholmaan laivalla. Itse olen vänkärinä Ellun ( Elina Nummenpää ) autossa ja Härkösen Sohvi on Pantsin (Elina Ikävalko)
vänkärinä (tai apukuskina :P ). Eihän nyt neljä tyttöä mailojen ja kassien kanssa yhteen autoon ois mahtunu millään,
joten tällainen järjestely tällä kertaa.

Tukholmasta Sundsvalliin ajettiin nelisen tuntia ja Ellun kanssa pelattiin kenttä läpi kokonaisuudessaan juuri ja juuri ennen ukkosta.
Kuvagalleriasta löytyy kuva todisteena. Kenttä oli layoutiltaan hauskan vaihteleva ja hyväkuntoisilla viheriöillä oli
mukava aloittaa kisaviikkoa. Harjoituskierroksella totesin jo, kuinka tärkeää on osua väyliin. Nihkeät ruffit olivat todella
tarraavia ja välillä pallon löysi vasta kun oli aivan pallon yläpuolella. Isot puut ympäröivät monia väyliä ja etuysin
puistomaisella alueella oli hieman pidempiä väyliä kuin takaysillä. Takaysin lyhyemmät väylät olivatkin kumpuilevampia ja
pari sokkoavausta ja lähestymistä löytyi. Bunkkerit olivat toistuvasti samanlaisia ja hyväkuntoisia.
Haasteita viheriömisseistä syntyykin, jos joutui paksuun ruffiin.

Keskiviikon pro-am päivä alkoi 6.30 aamiaisella. Pro-Am päivänä pelataan pistebogey joukkuepeliä, jossa joukkueessa
pelaa yksi ammattilainen ja kolme amatööriä. Usein ryhmät ovat joko kisan tai kentän sponsoreita. Oma ryhmäni
oli Hako Ground & Garden-väkeä. Pelipäivä oli viihtyisä kolmen herrasmiehen seurassa. Olipa Paul jopa tutustunut
Kokkolaan ja Pietarsaareenkin. Pelasin +4, vaikka viheriöosumia ei tullut paljon. Kierroksen jälkeen lounastimme
golfkentälle ja ehdin treenata vielä ennen illallista.
Pro-am illallinen järjestettiin hienossa tilassa Sundsvallin Stadshusetissa. Pari taikuria viihdytti sponsoreita ja pelaajia.
Suurin osa pelaajista, me mukaan lukien, lähti ruokailun jälkeen pois lepäämään ja valmistautumaan kisapäivään noin yhdeksän aikaan.

Olin kilpailussa 23.sijalla (82-74-74). Tunne pro-am päivän jälkeen oli hyvä, putti tuntui Englannin reissusta paljon paremmalle.
Sain puttaukseen hengityksen kautta tasaisuutta rytmiin ja liikkeen suuntaan. En nyt sentään Englannissa
putannut hengitystä pidätellenkään, mutta liikkeelle lähtö rytmittyi muutamien harjoitusten kautta, joista
yksi oli hengitykseen keskittyminen.  Ensimmäisenä kisapäivänä lyönti ei tuntunut oikein varmalle.
Osumat olivat usein ohuita ja avaukset eksyivät usein vasemmalle. Tulos 82 (+10) ei miellyttänyt kyllä alkuunkaan.
Koska ennen kierrosta oli hyvä varma tunne, ihmettelin ja mietin mistä jäykkyys kisapäivinä tuloksen tekemiseen tulee.
Yksi asia mikä varmaankin vaikutti rentouteen oli ajatus seuraavan viikon kilpailusta. Ensiviikon Waxholmin
osakilpailuun olin varasijalla ja tiesin, että Sundsvallin kisasta Top 10 saa kisaan villin kortin. Sitä tietysti
toivoin saavani, koska Ruotsissa jo valmiiksi ollaan ja kisakierroksia tässä tarvitaan tulosten paranemiseksi nimenomaan kilpailuissa.

Ensimmäisen kierroksen jälkeen ajatuksia paransi myös Pantsin Positiivisuus-koulu :)
Kierroksen jälkeen lounastimme ja juttelin Pantsille kierroksesta. Pääsääntöisesti jutteluni oli tällaista:
”Kutosväylälläkin oli ihan huono draivi, varmaan suuntaus on ihan pielessä kun osumat on ihan kantaan ja
jäin vasemmalle ruffiin sen reunimmaisen koivun taakse…” Yhtäkkiä Pantsi totesi, että:”Kuule Krista,
se on nyt sellanen homma, että kerrot mulle kaikki kierroksen hyvät lyönnit ja hyvät asiat!”
Hyvät lyönnit ja up&downit käytiin läpi ja sovittiin, että näillä hyvillä ajatuksilla jatketaan seuraavaan päivään.
Rangelta sain vielä ajatusta suuntaukseen ja toiseen päivään lähdettiin nauttimaan. Rentous vai mikä lie, mutta
avaukset alkoivat löytymään väylille ja siittä eteneminen olikin paljon helpompaa. Toisen kierroksen 74 (+2)
tuloksella pääsin juuri cutista ja tänä aamuna nautin kierrokselle lähtemisestä NIIIN PALJON : )

Kolmannen kierroksen pelasin myös +2 ja positiivista oli, että birdiepaikkoja syntyi paljon ja neljä upposikin.
Suuntaukseen vielä tarkkuutta (ettei tarvi avausten jälkeen ottaa välilyöntejä puiden takaa) ja ensiviikolla
kisataan Waxholms Golfklubilla, kun varasijoilta kisaan nousin mukaan :)

Sundsvallissa kilpailun voitti Madeleine Augustsson kierroksilla 67-76-75. Kuvagalleriassa kuvia myös palkintojenjaosta.

Pian saavumme Tukholmaan ja etsimme majapaikkamme Vaxholmista. Huomenna maanantaina on
harjoituskierros, keskiviikkona pro-am päivä ja torstaina alkaa kilpailu.

Krista =)

Uusimmat kirjoitukset

Hyvinkäälle

Hyvinkäälle

2.5.2012
On a mission!

On a mission!

1.4.2012
Juoksumotivaatiota

Juoksumotivaatiota

12.3.2012
Hermoille lommoo

Hermoille lommoo

11.3.2012
Elämäpeli

Elämäpeli

17.2.2012
Tiedemies

Tiedemies

19.1.2012
Karsinta finaalit

Karsinta finaalit

17.1.2012
Go Sohvi :)

Go Sohvi :)

11.1.2012
Leean päivää

Leean päivää

5.1.2012
Murcia Ladies Open

Murcia Ladies Open

19.11.2011
La Mangassa

La Mangassa

14.11.2011
El sadetus

El sadetus

4.11.2011
Golf de Dinard

Golf de Dinard

19.9.2011
Kohti Englantia

Kohti Englantia

20.8.2011
HH-Open

HH-Open

5.8.2011
Möllessä

Möllessä

13.5.2011
Missed cut

Missed cut

14.4.2011
Golfia 24/7

Golfia 24/7

10.4.2011
Reilusti mukana!

Reilusti mukana!

6.4.2011
Ballena fiiliksiä

Ballena fiiliksiä

28.2.2011
Back to Business

Back to Business

24.1.2011
Rauhallista Joulua!

Rauhallista Joulua!

23.12.2010
ZEN Golfia

ZEN Golfia

15.12.2010
Hakuna Matata

Hakuna Matata

30.11.2010
Lobos got Talent

Lobos got Talent

15.11.2010