Matkaan lähden ja sydän sykkimällä lähdinkin

9.5.2011


Nordea Tourin ensimmäisenä kisapaikkana Mölle.

Viikko on huilittu kotona ja paranneltu edellisessä Banesto tourin osakilpailussa alkanutta flunssaa. Lääkäriinkin jouduin poskiontelot mennä huuhtelemaan ja odotettu City Run siirtyi ensivuoteen antibioottikuurin takia.

Parit hyvät golftreenit tuli silti tehtyä, vaikka happi oli heikossa koko viikon. Oliko sitten äitienpäivä tarjoilujen herkut vai mitkä, mutta eilen olo alkoi tuntumaan siltä, että tässähän ollaan elävien kirjoissa.

Tänään aamupäivällä oli ohjelmaa ja tapaamisia vielä ”kotikokkolassa”, joten olin junalipun Turkuun ostanut kolmen junaan. Illalla laiva lähtee klo 21, joten oletin siihen hyvin kerkeäväni. Talven myöhästelleet junat, kun ovat ottaneet routavauriot huomioon aikatauluun. Muista syistä johtuen, junani oli kuitenkin 50 minuuttia myöhässä!!! Kokkolassa alkoi sydän tyksyttään, mietittiin taksiin lähtöä ja ehdin jo soittamaan, että saanko jonkun viemään minut Turkuun.  Onneksi asemahenkilökunta osallistui huolenaiheeseeni ja pohdinnan jälkeen sain taksikortin, jolla Tampereelta pääsin Turkuun. Junassa istuessa kävikin ilmi, että meitä satamaan menijöitä oli 8, joten tilataksi oli meitä odottamassa, koska emme olisi ehtineet Tampereen vaihtojunaan. Taksilla päästiin ajoissa vauhtiin, mutta kuski sai puhelinsoiton ja käännyttiin takaisin juna-asemalle. Yhtäkkiä meitä olikin taksissa lähemmäs 17 kappaletta ja nippanappa ehdittiin laivaan. Olin kyllä jo yhdessä vaiheessa varma, että taksin seinätkin olisi liitoksistaan lähteneet, mutta hyvin se kesti. Sohvi (Härkönen) ja Elina (Ikävalko) odottivat terminaalin edessä ja kun saatiin auto laivaan, ei aikaa jäljellä ollut kuin 5 minuuttia lähtöön. Reilusti kyydissä siis !

Tästä lähtien taidan ottaa sen ylimääräisen matkustuspäivän etelämpää kohti, etten vain myöhästy laivasta, lennoista tai muista jatkoyhteyksistä ;)

Krista

Uusimmat kirjoitukset

Hyvinkäälle

Hyvinkäälle

2.5.2012
On a mission!

On a mission!

1.4.2012
Juoksumotivaatiota

Juoksumotivaatiota

12.3.2012
Hermoille lommoo

Hermoille lommoo

11.3.2012
Elämäpeli

Elämäpeli

17.2.2012
Tiedemies

Tiedemies

19.1.2012
Karsinta finaalit

Karsinta finaalit

17.1.2012
Go Sohvi :)

Go Sohvi :)

11.1.2012
Leean päivää

Leean päivää

5.1.2012
Murcia Ladies Open

Murcia Ladies Open

19.11.2011
La Mangassa

La Mangassa

14.11.2011
El sadetus

El sadetus

4.11.2011
Golf de Dinard

Golf de Dinard

19.9.2011
Kohti Englantia

Kohti Englantia

20.8.2011
HH-Open

HH-Open

5.8.2011
Möllessä

Möllessä

13.5.2011
Missed cut

Missed cut

14.4.2011
Golfia 24/7

Golfia 24/7

10.4.2011
Reilusti mukana!

Reilusti mukana!

6.4.2011
Ballena fiiliksiä

Ballena fiiliksiä

28.2.2011
Back to Business

Back to Business

24.1.2011
Rauhallista Joulua!

Rauhallista Joulua!

23.12.2010
ZEN Golfia

ZEN Golfia

15.12.2010
Hakuna Matata

Hakuna Matata

30.11.2010
Lobos got Talent

Lobos got Talent

15.11.2010