20.8.2011
Takana on hyvä treenijakso pääsääntöisesti kotikentällä Kokkolassa ja ensiviikolla
pitkästä aikaa kilpailen jälleen. Kohteena on Englanti, johon matkustan ensimmäistä kertaa.
Kokkolassa on ollut hyvä treenata lajin lisäksi paljon fysiikkaa ja viikot ovat vierähtäneet nopeasti.
Eilen illalla suuntasin Helsinkiin ja tänään vietin päivän Helsingin golfklubilla.
Ympärillä oli rennon kisamainen ilmapiiri, kun Talissakin taistellaan seurojen parhaimpien pelaajien titteleistä.
Itsellä ne jäivät tällä kertaa pelaamatta, koska lento Englantiin on jo aikaisin huomenaamulla.
Ainut miinus Kokkolan kentällä on ollut viheriöiden nopeus, mutta tasaisuus on kuitenkin antanut
puttiini hyvät linjat ja ehkä myös hitaammat viheriöt ovat auttaneet minua puttaamaan hieman
päättäväisemmin. Tänään Talissa pääsin todella nopeasti jyvälle liukkaimmista viheriöistä ja
breikeistä ja huomenna jo pääsen jatkamaan samaa Englannissa.
AI NIIN - Ja toissaviikolla bägiin tuli 14 maila... uusi puu 5.... Maila, jolla en ole lyönyt
yhtään huonoa lyöntiä ja totesinkin, ettei sillä sellaista voisi lyödäkään :D
Just love it!
Nyt pitää jälleen ryhdistäytyä bloginkin suhteen ja kirjoittaa vaikka pikaisestikin kuulumisia
ja Englannista lisää!! (toivoen, että nettiyhteydet pelittää)
Helsingin kummitädin luona luen aina ennen nukkumaan menoa kirjahyllystä kirjoja.
Pieni hyvän tuulen kirja tarttuu usein käteeni ja sieltä lempi kohtani kuuluu:
"Innostus on suuri rikkaus ja sen avulla
pystymme suuriinkin saavutuksiin.
Se on sisäistä uskoa tehdä unelmistaan totta." <3
Ja sitähän hommassa riittää - Sisäistä uskoa!
Krista :)