24.1.2011
Itse mietin syksyllä, että jospa alkaisin kirjoittamaan blogia. Kirjoittaisin mistä milloinkin,
pääsääntöisesti harjoitteluun ja arkeen liittyen ja kirjoittaisin säännöllisesti.
Ainakaan pitkiä taukoja ei tulisi, koska itsekin olen kokenut sen, että jos joillakin nettisivuilla
käyn nimenomaan blogeja tai uutisia lukemassa, niin jos päivityksiä ei tapahdu, ei sivuilla jaksa loputtomiin käydäkään.
Ja kuinkas kävikään.. kuukausi vierähti sitten edellisen päivityksen blogissani!
Alkuvuosi alkoi osaltani vedenkeittimen, finrexin ja nenäliinapaketin kanssa, kun flunssa otti minutkin kouriinsa.
Melkein kaikki lähipiiristäni kävivät jonkinlaisen taudin kuumeen tai flunssan kanssa läpi. Itsekin viikon kotikonstein
yrittämisen jälkeen turvauduin tuttuun lääkäriini, josta onneksi apu nopeasti löytyikin.
Poskiontelotulehdus sai kyytiä ja voi sitä tunnetta huuhtelun jälkeen, kun henki alkaa kulkea ja aivot saa happea : )
Vaikka kuinka varovasti päätin harjoituksia aloittaa, niin vielä reippaan lenkin jälkeen sain kärsiä lisäpäiviä sohvalla, kun
en malttanut antibioottikuuria loppuun asti odottaa…. MUTTA NYT !
Puuta koputtamatta olo on voimissaan ja voin sanoa että vauhtia tuntuu olevan taas enemmän kuin flunssaa ennen…Ja
uusia asioitakin on ehtinyt tapahtua. Viikko sitten sain bägiini jo uudet rautamailat Amerikasta hankitun putterin kaveriksi.
Pelasin pitkään Wilsonin mailoilla, mutta nyt mailalaukku on täynnä Titleistiä.
Uudet AP2-raudat tuntuvat jo lyhyen tuttavuuden jälkeen tasapainoisille ja ”omille”.. niin kuin omien mailojen tietty pitääkin,
mutta pelkästään jo alkuasennon löytymisen helppous ja mailan antaman palautteen saanti on tärkeää. Lavan malli antaa
selkeän näkymän jo alussa, kun ollaan valmiina liikkeelle ja vaikka aika standardityyppi olenkin, niin erikoisen hyville uudet työkalut tuntuvat.
Wedget taitavat päästä kunnolla heräämään henkiin, kun pääsen niillä ulos taikomaan, mutta nyt on turha aloittaa putterista
avautuminen (ettei novelli saa alkuaan vielä)… saati puumailoista jotka tulevat helmikuun puolella :D….
Kiitokset myös mukavasta palautteesta mitä olen blogista saanut ja tsempistä blogin jatkamiseen :) Se kyllä oli
tarkoituksenakin jo hieman nopeamminkin, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Toiveita on myös tullut, että kirjoittaisin välineistä (niistäkin lisää tulossa), harjoituksista, ruokailusta jne… ja toiveita
otetaan myös mielellään vastaan…
Ja tekstiä myös tulee -- pysytäänhän terveenä :)
Terkuin
Krista