31.3.2011
Kokkolassa 31.3.2011
Kotikokkolassa on viikko jälleen vierähtänyt ja viikon päästä seuraava kilpailumatka alkaa taas. Päivät ovat pääsääntöisesti kuluneet harjoittelun parissa. Edellisviikonloppuna olin Kuortaneella harjoittelemassa ja saamassa uudet työkalut fysiikka- ja tekniikkatreeneihin.
Kuortaneella oli jälleen samaan aikaan Pohjanmaan alueen juniorileiri ja valmentaja Riku Äyrin lisäksi fysiovalmentaja Matti Lindholm. Rikun ja Matin yhteistyötä oli mukava seurata ja kirjaimellisesti kokea. Oikeiden harjoitteiden löytämiseksi kahden alan ammattilaisten yhteistyö oli tehokasta. Aina neljä silmää näkee enemmän kuin kaksi ;) Ja taitolajin ollessa kyseessä tekee pienetkin asiat suuria muutoksia.
Itse esimerkiksi työstän paljon yläkropassa oikean lapaluun seudun aluetta. Kun hahmotus ei ole ollut ihan selkeää tekemisessä, niin taakseviennissä kierron alussa oikea lapaluu on työntynyt hieman ulos ja selkärankaan päin, jolloin kontrolli ja teho katoaa ja maila pääsee putoamaan ikäänkuin selän taakse liiaksi, kun oikea olkapää lähtee elämään omia swengailuja. Olipas yksinkertaisesti selitetty :D
Tiistaina sain vielä Medirexistä Mäkisen Markoltakin asiaan liittyen lisätreenejä ja hahmotus liikkeisiin on heti parempi. Maila kun pysyy planella ja kierrossa lapaluunseutu hallittuna, tulee lyöntiin yksinkertaisuutta ja tehoa paljon. Pääsisi jo ulos näkemään pallon lennon ;)
Jos en ole ollut treenaamassa, niin aika on vierähtänyt omien nettisivujen päivityksiin tutustuessa. Lisäksi edelliseen blogiin oli tullut kommentti, että onko meillä liuta sponsoreita :) Tarkoittaen varmaan minua ja Ranskassa myös ollutta Sohvia. Omasta puolesta voin sanoa, että matkakustannukset on tähän asti ja seuraavat parikin matkaa mennyt omasta kukkarosta. Itse kun päätöksen tein, että palaan kilpakentille, mietein tottakai myös taloudellista puolta. Tietäen, että kun kilpailuista taukoa on ollut viisi vuotta, ei myöskään sen varaan pelejä voi laittaa, että palkintorahoja heti alkaisi tileille satelemaan. (Vaikkakin usko omaan tekemiseen on kova ja hyviä sijoituksia jo ensimmäiseltäkin kaudelta odotan). Toki "täydelliseen" kauteen, että saan kilpailuja mahdollisimman paljon alle ja hyvän valmennuksen hyödynnettyä tarvitsen matkalleni myös tukijoita. Olen saanut tukijoukkoihini jo muutamia yrityksiä ja toivottavasti joukko karttuu, kun ehdin harjoittelun ja matkojen ohella tätäkin puolta hoitamaan.
Muutamat ovat sanoneet, että olen rohkea (jopa riskinottaja). Myöskin vuosien varrella olen sanonut kysymyksiin kilpakentille palaamisesta, etten halua olla perheestä niin paljoa erossa, mutta osittain sekin oli tietyllä tavalla tekosyy. Kaikki on mennyt oikein loistavasti ja varmasti menee jatkossakin. Kotiväki ja ystävät elävät (ja jännäävät) hengessä mukana ja tämä on juuri oikea tapa ottaa itsestä kaikki irti! minkäs sille voi...sydän tekee, mitä sydän haluaa ! :)
Nyt kauden alun olen satsannut, että saan harjoitella ja kilpailla ulkomailla mahdollisimman paljon, kun kotona lumi on maassa. Kesän kilpailukalenteri on vielä avoinna, kuinka moneen osallistun vai harjoittelenko pääsääntöisesti kotikentällä ja pelaan sitten ainakin muutamia kilpailuja loppuvuoden karsintojen alle. Tämä on se taloudellinen puoli mikä pitkälti kilpailujen määrää ratkaisee.
Hymy huulilla, kun viikon päästä taas lennetään Ranskaan ja pääsiäisen jälkeen Espanjaan! Vapun jälkeen kotonakin pääsee ulos :D JES!
Otsikon jännityksillä tarkoitin lähinnä kahta asiaa...25 tuntia on Ranskan kilpailuun ilmoittautumisajan päättymiseen ja tällä hetkellä olen sijalla 83, kun kilpailuun otetaan 84 pelaajaa. Toivoa saa, ettei viimetingan ilmoittautumisia tule.
Tänään ja huomenna Kokkolan Urheilutalolla räjähtää ja saa jännittää kaksi päivää peräkkäin, kun mestaruusliiga-paikasta pelit jatkuvat!
Onneksi katsomossa saa eläytyä vielä vauhdikkaammin ja äänekkäämmin kuin golfkentällä ;)
Krista